Yin Your Skin Pro Advanced
– kehity hoitajana tasolle, jolla pystyt tarjoamaan entistä konkreettisempia tuloksia asiakkaan täsmäongelmiin. Opi kolme uutta hoitoprotokollaa bruksismiin, lymfaattinen täsmähoito sekä kohottava hoito ikääntyvälle iholle.
Anatomian tuntemus luo perustan aidosti tehokkaalle tekniikalle. Tekniikka kehittyy seuraavalle tasolle vain yksityiskohtien hiomisella ja lukuisilla toistomäärillä.
Yin Your Skin Pro Basic-tason kosmeettisen gua shan koulutus antaa kattavat perustiedot anatomialle sekä perusteelliselle hoidolle, joka poistaa turvotusta, kiinteyttää ja kohottaa kasvoja sekä syvärentouttaa.
Tekniikan jokaisessa liikkeessä on lukuisia yksityiskohtia, jotka eivät perustason koulutuksessa jää mieleen, koska pelkästään hoitoprotokollan opettelu vie paljon aivokapasiteettia. Jos tekniikkaa ei tämän jälkeen hio, jää parhaat tulokset saavuttamatta.
Asiakas voi olla tyytyväinen ja tuloksia voi tulla, mutta ongelmana on, ettei sekä hoitaja tai asiakas tiedä, miten paljon jää saavuttamatta tai millainen hoito voisi parhaimmillaan olla. Tuloksia ei myöskään välttämättä tule, jolloin into koko hoitoon lopahtaa. Syy ei ole hoidossa, vaan tekniikassa.
Monella on peruskoulutuksen jälkeen paljon hiottavaa tekniikassa. Yleisimmin ote on liian kevyt, josta puuttuu tensio. Tällöin hoito tuntuu pelkältä sivelyltä, eikä vaikutusta saada kohdistumaan kudokseen oikein.
Usein liikkeet voivat myös päättyä huolimattomasti, jolloin parhaimmat vaikutukset menetetään. Tekniikka vaatii huolellisuutta, ymmärrystä siitä, kuinka kudos toimii sekä kasvojen lihasten anatomian perusteellisen osaamisen.


Yin Your Skin Pro Advanced -koulutuksessa keskitytään tekniikan yksityiskohtiin ja niiden hiomioseen. Jokainen osallistuja pääsee tekemään liikkeitä minulle, jotta pystyn ohjaamaan tekniikassa pilkkua viilaten.
Yin Your Skin Pro -perusprotokolla on vähintään 90 minuutin mittainen. Advanced-koulutuksessa opetellaan kolme uutta hoitoprotokollaa, jotka ovat lyhyempiä ja paneutuvat asiakkaan täsmäongelmiin.
Täsmähoidot ovat hoito bruksismiin, lymfaattinen hoito ihon epätasapainotiloihin, turvotukselle ja herkälle iholle sekä täsmähoito ilmejuonteille yhdistettynä lifting-tekniikkaan.
Jokaisen uuden hoitoprotokollan kohdalla perehdytään syventävään anatomiaan, johon hoito perustuu. Lisäksi hoitotekniikkaan tulee mukaan akupainanta entistä laajemmin ja perusteellisemmin.
Uudet hoitoprotokollat mahdollistavat asiakkaan todellisen auttamisen sekä kustannustehokkaiden sarjahoitojen tarjoamisen täsmäongelmien hoitamiseen.
"Jatkokoulutus oli itselle tosi tarpeellinen. En tiennyt tarvitsevani sitä niin paljon. Ymmärsin sen jo ensimmäisen päivän jälkeen. Vaikka olen saanut todella hyviä tuloksia peruskoulutuksesta ja asiakkaita käy itsellä tässä hoidossa todella paljon, niin mitäs tuloksia tässä vielä syntyykään, kun ymmärrys ja taito parani huomattavasti lisää.
Mielestäni kaikki, jotka tämän peruskoulutuksen on käynyt ja hoitoja tekee, niin jää kyllä paljosta paitsi jos jatkokoulutukseen ei tule. Itse inspiroiduin jotenkin todella paljon lisää ja kiinnostus koko kehoa kohtaan lisääntyi. Sulla on mieletön tietotaito. Olen tosi kiitollinen, että aikoinaan tähän Yin Your Skin Pro koulutukseen törmäsin ja tartuin. Kiitos mielettömän hyvästä koulutuksesta.”
– Kaisa Lehtinen, Kauneushoitola Lilja
Kyky vastaanottaa ja omaksua täysin uutta on rajallinen. Perustason koulutus tarjoaa perustason tiedot ja osaamisen. Jatkokoulutus syventää ja laajentaa ymmärrystä – antaen paremmat edellytykset konkreettisille hoitotuloksille ja sitä kautta asiakaskokemuksille.
Kustannustehokkaat hoitoprotokollat täsmäongelmiin
1
Anatomian syvennys ja tekniikan hiominen
Ensimmäisenä päivänä kertaamme perusprotokollan alusta loppuun asti ja hiomme tekniikan jokaisen yksityskohdan.
Jokainen osallistuja pääsee tekemään minulle vähintään kolme eri liikettä. Ohjaan samalla yksityiskohtaisesti niin kauan, kunnes oikea tuntuma tekniikkaan löytyy.
Käymme lisäksi läpi tärkeimpien akupisteiden sijainnit ja niiden funktiot kosmeettisessa gua shassa. Koulutuksen jälkeen akupainanta on pysyvä osa jokaisen osallistujan kosmeettisen gua shan tekniikkaa ja laajasti yhdistettävissä erilaisiin hoitoihin.
2
Bruksismin hoitoprotokolla
Bruksismin hoitoprotokolla helpottaa bruksismista johtuvaa kipua ja jännitystä sekä parantaa paikallisesti verenkiertoa, ihon aineenvaihduntaa ja hyödyttää myös lymfakiertoa.
Positiivisia vaikutuksia voi huomata koko kasvoilla vähentyneenä turvotuksena ja ilmeen kirkastumisena.
Hoito perustuu perinteiseen gua shaan, akupainantaan ja sidekudosmanipulaatioon. Syvennymme purentalihaksiston anatomiaan perusteellisesti, sillä se luo pohjan koko hoidolle.
4
Lymfaattinen hoito
Lymfaattinen hoito poistaa turvotusta ja kuona-aineita kudoksista. Se on täsmähoito ihon epätasapainotiloille, kuten aknelle ja rosacealle, mutta sopii myös samealle ja ikääntyvälle iholle, sillä hoito kirkastaa ja kohottaa kasvoja. Lisäksi syvennymme lymfajärjestelmän anatomiaan.
3
Lifting-hoito
Lifting-hoito paneutuu kasvojen mimeettisten lihasten täsmähoitoon hoitaen siten ilmejuonteita. Hoitoon yhdistyy akupainanta ja kohottava lifting-tekniikka. Hoito kiinteyttää, kohottaa ja muotoilee kasvoja. Syvennymme ilmejuonteita aiheuttavien lihasten anatomiaan ja niihin vaikuttaviin akupisteisiin ennen hoitoa, joka luo perustan tekniikalle.
Jatkoulutuksen myötä epävarmuus tekniikasta katoaa. Jos tekniikka on päässyt lipsahtamaan gua sha -lastalla hivelyksi, tämän koulutuksen jälkeen se muuttuu sidekudosmanipulaatioksi, jonka myötä kudoksissa alkaa todella tapahtumaan.
Jos aiemmin on tuntunut ettei tuloksia tule, jatkokoulutuksen jälkeen niistä tulee välittömästi havaittavia.
Jatkokoulutus on intensiivinen yhdistelmä teoriaa ja käytännön harjoittelua
Päivä 1
Päivä 2
"Sen lisäksi että jatkokurssilla oppi paljon lisää tekniikasta ja sai hyödyllistä kertausta aiemmasta Yin Your Skin PRO koulutus antoi tekemiseeni huikean määrän lisää varmuutta. Jatkokoulutuksen jälkeen hoidoistani tuli selvästi intuitiivisempia ja osasin vielä paremmin muokata gua sha hoitoa asiakkaani tarpeiden mukaan. Koen että hoitoni nousivat selvästi seuraavalle tasolle laadukkuudessaan ja palvelevuudessaan. Pystyin esimerkiksi entistä tehokkaammin hoitamaan asiakkaan pyytämiä täsmäalueita."
– Eevis Liedes
Yin Your Skin Pro Advanced koulutuksen jälkeen voit ylpeästi luottaa siihen, että tekniikkasi ja ammattitaitosi ovat tasolla, jossa tuloksia syntyy.
Seuraava Yin Your Skin Pro Advanced jatkokoulutus on 29.-30.5.2025 Helsingissä, Kiinalaisen lääketieteen akatemian tiloissa klo 9-18 molempina päivinä.
Koulutuksen hinta on 850€ + alv ja sen voi halutessaan maksaa 3 erässä ilman lisäkuluja. Hinta sisältää kattavan, yli 30 sivuisen koulutusmanuaalin ja pääsyn hoitoprotokollien videoihin. Ilmoittaudu mukaan nyt, sillä jatkokoulutuksia on tarjolla vain noin kerran vuodessa.
Vastaan mielelläni lisäkysymyksiin sähköpostilla [email protected].